Etelässä käymässä

Puolivuosittain tuplaurakka on taas ohi, eli Biodynaamisen kraniosakraaliterapian lähiviikko jossa sekä opiskelen että tulkkaan. Kovasti antoisaa oli mutta erikoisen raskastakin myös. Reitti kulki Tampere-Urjala-Iittala-Marttila, kiva oli nautiskella eteläisestä loppukesästä ja hyvien saunojen löylyistä sekä nähdä hyviä ystäviä.

Tampereen roikkuvat puutarhat.

Uhkaavat pilvet Urjalan yllä.

Ponitalli Urjalassa vai Sycamorepuun alla?

Päätiellä tapahtuneen onnettomuuden takia jouduin ajamaan kiertotietä kouluun, mutta se vei minut auringonkukkien luo. "Saa ottaa kohtuudella".

Vain muutaman päivän vanha.

Iittalassa oli ihanin kesämökki kuunaan!

Vesi oli aika kylmää jo, pulahdus juuri ja juuri onnistui.

Äimäjärvi

Ulos kuului kitaransoittoa.

Ikkunasta näkyi täälläkin poneja.

Kohta pääsee saunaan!

Horsma oli jo kukkinut.

Minun piti leipoa nimipäiväkakku. Laitoin kaikkea aika överisti.

Valomies työssään jotta saatiin kakusta kuva.

Iinanpäiväkakku

Näkymä Marttilassa saunan portaalta, hyvät oli löylyt täälläkin.

Meidän Toton velipoika Peppe. Yksikorvaisuus on näemmä perinnöllistä.

Kumputunturin huiputus

 

Ajettiin ensin Jeesiöjärven puolelle Kumputunturia jonkun vanhan retkiohjeen mukaan, mutta siellä ei kuulemma maanomistajat tykkääkään että kuljetaan, joten saatiin ihailla melko uhkaavan näköistä tunturia sitä kiertäessämme. Kuva ei ole ollenkaan niin vaikuttava.. kun uudesta reitistä ei vielä ollut mitään mainintaa vaikeusasteesta niin melkein alkoi jo hirvittää!

 

 

Oikea reitti löytyi.

Reitin alkuosa oli helppoa tasaisesti nousevaa polkua koivikossa, mutta loppuosan kivikko oli paikoin vähän haastellinenkin, onneksi ei satanut uhkaavasta taivaasta huolimatta, liukkaita kiviä tähän ei kaivattu.

Huipulla oleva huvimaja näytti houkuttelevalta tuulessa, toivottavasti se on auki!

Ja olihan se auki. Vähän kuin joku olisi tiputtanut muumien uimahuoneen tunturin huipulle.

löytyi myös eräkämppä ja vessa.

Maisemaa piisasi, ikkunoista näkyi Ylläs ja Pallas ja Levi ja kaikki!

Huvimajan karttaopasteisiinkin saatiin joku tolkku kun aikamme tiirailtiin.

Eväät! Ja oli sekä huippumuna että huippukalja. Molemmat kuulemma pitää olla, tosin eri tahojen mukaan.

Pieni villakoira oli vähän kovilla, yleensä kivikossa on kiva hyppiä mutta nyt vähän jännitti, olisiko hämärä valaistus ollut meidän huononäköiselle vähän liian vaikea? Onneksi oli merinovillakerrasto mukana niin tauolla sai lämmitellä ja syödä vähän kananmunaa.

Sade lähestyi kun lähdimme laskeutumaan, mutta pientä tihkutusta enempää emme saaneet niskaan.

Aikamoisia kivikuiluja.

Alas laskeutuessa polkua ei ollutkaan niin helppo seurata, piti olla tarkkana että palaa jälkiään.

sää näytti sen verran uhkaavalta että haluttiin löytää suorinta tietä takaisin eikä jäädä mihinkään seikkailemaan.

Aurinkoläikkä.

Paluumatkalla sentään yksi kuva koivikkopolultakin.

Hillassa ja melomassa

 

Etelän vieraita odotellessa kävin vielä pikkulenkin pikkuhevosen kanssa. Parhaan sorttista rentoutumista oli se! Ja kun tarkoitus oli seikkailla Annan kanssa muutama päivä erilaisilla retkillä niin sillä välin pikkuhevonen saa levätä.

Toto

Ratsastusvarjoselfie.

Vieraat ovat saapuneet, vaeltamaan lähdössä olevien aurinkopaneelilaturi on testauksessa, Kissa-Kasimir latautuu omia aikojaan.

Serkukset ja tuliaisbanaani!

Ensimmäisenä päivänä ei lähdettykään varsinaisesti retkelle vaan mentiinkin hillasoille. vähän viimeisiä vietiin, niin hilloissa kin meidän voimissakin kuumalla suolla rämpimisen päätteeksi.

 

Miksi pitää olla noin korkea mäki takaisin autolle?

Palautumista terassilla.

Postikortteja tottakai.

Saalista.

Lisää palautumisjuomia kotona.

Tää oli se kun sanoin että nyt jotain isoja!

 

 

Seuraavana päivän oltiin oikeasti retkellä!

Aika huvittavia kapistuksia olivat nämä puhallettavat kajakit.

Mutta niin vaan mentiin Kesänkijokea ylös.

Vähän oli ehkä eroa merimelontaan, jota toiset meistä ovat harrastaneet..

Tunturimaisemat alkoivat taas pilkottaa kun lähestyttiin Kesänkijärveä.

 

 

Hifi oli urhea kanoottikoira.

 

 

Lempikuva

 

 

 

Muuten saatiin kaikki sillat alitettua mutta yhdestä ei päässyt ja oli jalkauduttava.

Takaisin kanoottiin kipuaminen sujuu vaan luonnostaan tyylikkäästi.

Ilo ylimmillään kun päästiin Kesänkijärvelle asti!

Lauttauduttiin, kuulemma niin sanotaan melontapiireissä, ja syötiin eväitä tuuliajolla.

Maisemissa ei ollut valittamista.

Kumpaankaan suuntaan.

 

Rantautumistyyliä toiseen suuntaan.

Helmat kuriin ennen vesillelaskua.

Myötävirtaan takaisin päin.

 

Sillan alitus.

Puukaan ei kaatunut päälle.

Välillä oli hiukan hankala meloa koska Hifi halusi välttämättä istua reunalla.

 

Tässä ollaan melkein jo selvitty koko retkestä.

 

Koira on ehkä vähän kastunut, onneksi sillä oli villapaita ettei tullut kylmä.