Rodoksen vanhakaupunki onkin aikamoinen linnoitus! Moninkertaiset muurit ympäröivät valtavaa pienten katujen ja aukioiden sokkeloa. Jos vanhaan kaupunkiin tulee ostoskatujen tai sataman puolelta, kulkeutuu hiukan leveämpiä väyliä pitkin joissa turisteille myydään monenlaista matkamuistoa ja päätyy helposti esimerkiksi kuuluisalle ritarien kadulle. Mutta jos tulee sisään takakautta, ei ole mitään selkeitä väyliä eikä maamerkkeä, kapeilla kujilla suunnistus vaatii muistia, vasen, oikea, oikea.. Paljon suljettuja ovia molemmin puolin, osa näyttää siltä että niiden takana on asuntoja, jossain mainostetaan hostelliakin. Sitten yhtäkkiä saattaa olla avoin ovi, josta tupsahtaakin melko isolle aukiolle, terasseja, kitaristi soittaa lempeästi hittibiisejä traditionaaliseen tyyliin. Aika pysähtyy, se siellä käy.
Vallihaudoissa ei kuulemma koskaan ole ollut vettä, kertoi matkakumppanini, jolla oli matkaopas mukana.
Samainen matkaopas kehotti kiinnittämään huomiota vaakunoihin, joista voisi kuulemma päätellä kaupungin historian vaiheita..
Ritarikatu laskee jyrkästi satamaan. Ovien pielissä oli vaakunoita.
Söpöillä pienillä kivillä kivetyt kadut.
Muurisokkelossa ei näy missään kovin pitkälle, paitsi ylöspäin.
Suljettuja ovia. Minkäköhänlainen kiinteistö on myynnissä?
Janoisen paratiisi kivilabyrintin keskellä. Miksei Suomesta saa yksisarvisolutta?
Ehkä jonkinlainen myymälä on tässä joskus avoinna, vai joku tuolien kokous muuten vaan?
Kissoja oli paljon, ohimenevän turistiryhmän opas sanoi olevansa niille katellinen kun niillä on niin kissanpäivät tuolla asustella! Moskeija löydettiin, mutta tiukoista vasen-oikea-muistisäännöistä huolimatta kuulemma kaunis ja vaikeasti löydettävä synagoga jäi bongaamatta.
Siinä seisoi jonkun moottoripyörä. Otin Ekille kuvan.
Sieltä se pilkistää muurinraosta, meri!
