Hammaslääkärissäkin oli kuvia katossa kun olin pieni

Hoitotilan kattolistaan hoitopöydän yläpuolelle tehty kuvitus ohjeella "millaisia tarinoita itse haluaisit katsella kun olet hoidossa?", ja tämmöisiä sitten syntyi. Innoissani räpsin niistä kuvia eilen illalla pimeässä heti valmistumisen jälkeen. Tehdessä mietin kyllä myös hoitotilan peittojen kirkasta värimaailmaa. Merihevosia en ollutkaan maalannut vuosiin, oli hauskaa tehdä niitä pitkästä aikas.

Kaappiensiivousnostalgiaa ja taidekurssihistoriikkia

Siivosin vanhoja paperipinoja ja törmäsin meidän ihka ensimmäisen taidekurssin materiaaleihin, nimittäin veljeni Rikun piirrustuksiin, niihin harvoihin joita ei myyty kurssin näyttelyn avajaisissa jotka pidettiin 21.3.2009. Löysin myös näyttelyesitteen ja tulipa hyvä mieli kun sitä luin, se oli niin kivaa aikaa ja näyttelyn avajaiset poikivat heti lisää kursseja. Lisäksi tosiaan lähes kaikki työt myytiin, ja hintoja vieläpä huutokaupattiin ylemmäs innokkaiden ostajien toimesta, tosin lähtöhinnat olivat enimmäkseen erittäin kohtuulliset, nimittäin 1-80 euroa taisi olla hintahaarukka. Suhteellisesti suurin nousu taisi olla veljeni vahaliitutyöllä "Jumppatunti", jonka hinta muistaakseni nelinkertaistui varsin vaatimattomasta yhden euron pyyntihinnasta.

 Jumppatunti, vahaliidut Helsinginsanomille. R. Ulmanen 2009.

Ensimmäisen taidekurssinäytelyn suurin teos oli 110cmx100cm akryylimaalaukseni joka oli aloitettu jo vuotta aiemmin Kankaanpäässä suutarikoulussa ollessani. Mallin vatsassa olleet kukkatatuoinnit synnyttivät oikeastaan koko kuvan idean, mutta tausta haki pitkään muotoaan. Sain sen kuitenkin valmiiksi näyttelyn avajaisiin.

Ensimmäisen taidekurssin näyttelyesite.

Kurssi-sanaa on tässä taidekursseista puhuttaessa varsin väljästi käytetty, sillä varsinkin ensimmäistä kurssia istuttiin vähän milloin sattuu siskon ja serkun keittiössä. Minä toimin yleensä kurssien kokoonkutsujana ja jonkinlaisena ohjaajana, joka vähintäänkin keksii tehtäviä ja koittaa kannustaa, joskus vähän neuvookin. Osa kursseista on ollut päivän rutistuksia, toisia on jatkettu useita kertoa ja kenties pitkinkin väliajoin. Osallistujia on ollut keskimäärin viisi, ja yhteensä viitisentoista eri henkilöä vuosien varrella. Leikkimielinen kurssimaksu on säilynyt läpi taidekurssien historian varsin muuttumattomana, lähes kaikilla kursseilla on ollut käytäntö että työssäkäyvät tuovat kurssimaksuksi viinipänikän, opiskelijat pullon, ja työttömät pääsevät ilmaiseksi. Työttömien osallistujien suhteellisen suuresta määrästä huolimatta viiniä on yleensä silti riittänyt kaikille. Myöhemmillä kursseilla lisäpisteitä sai myös vinosta baskerista, mutta tavoitteena kaikilla kursseilla oli oikeastaan kokeilla jotain itselle uutta ja selvitä siitä voittajana. Kursseilla on valmistunut hienoja töitä, mutta yksi kurssi on edelleen kesken, nimittäin jo useampia vuosia sitten aloitettu sarjakuvakurssi pitäisi ehdottomasti saada päätökseen!

Ensimmäinen kursi alkoi oikeastaan siitä kun Riku täytti kortti- ja noppapelitulospaperit piirrustuksilla.

Ja kun Riku valitti ettei kuitenkaan osaa piirtää mitään muuta kun sekavia kuvioita, niin sanoin että pitää harjoitella.. ja ehdotin että alamme piirtää toistemme muotokuvia pöydän yli. Seuraavalla "tunnilla oli sitten jo Emma-serkkukin, ja kokeiltiin vähän laittaa piirrustuksiin väriäkin. Tässä siis Rikun ensimmäisiä muotokuvaharjoituksia ja siihen vesivärikokeilua, malli olen minä! Ja asiasta toiseen, meillä muuten taisi olla vähän teoriaakin sillä ensimmäisellä kurssilla, taidehistoriaa ainakin..

Yhden alkuaikojen kurssin ohjelmassa oli myös Croquis-piirrustusta elävän mallin kanssa, kuvissa Emman ja Pian taidonnäytteet:

Elävää mallia myös maalattiin useammallakin kurssikerralla. 

Yhdellä kertaa muut olivat maalanneet jo pari tuntia ja edenneet aika vähän, kun Riku tuli paikalle ja taidekurssikonkarina siitä vain maalasi ensimmäistä kertaa akryyliväreillä tämän meidän muiden mielestä illan parhaan taulun, joka taisi olla vielä valmiskin ennen kuin kenenkään muun teos. Värivalinta löi sitäpaitsi kaikki ällikällä!

Viimeisimmällä taidekurssikerralla tehtiin Annan ehdotuksesta varjoteatteriesitys. Ihan valmiiksi sitä ei editointeja myöten saatu, tarinan tekstit löytyvät siis vain irrallaan youtube-videoiden lisätiedoista ja ruotsinnos on hiukan kesken, mutta saatiin hahmot tehtyä ja tarina kuvattua kuitenkin, mikä oli mielestäni tiukan aikataulun huomioiden hieno saavutus. Lopputulos löytyy tuon linkin takaa: 

Sininen Kuningas unohtui - Den blåa konungen glömdes bort

Varjoteatteriesityksen viimeisen näytöksen lavastekuva.

Kirjeenvaihtoa ja ammatinvalintapohdintaa

Olen saanut niin ihanaa postia taas viimeaikoina, että on vuorostani taas minunkin aktivoiduttava. Ei oikein ole mitään kirjoitettavaa, tai en jaksa kirjoittaa, nyt kun olen vähän tällaisessa jumivaiheessa enkä tiedä mihin seuraavaksi ryhtyisin, mutta jos korvaa tekstisisällön puutteen kuvallisella niin eiköhän sekin käy vastauksesta ensi hätään. Ja sitäpaitsi postikorttien maalaminenhan on mukavaa, pieni tila täyttyy suhteellisen nopeaan ja kun ei ole mitään sen suurempia paineita maalata mitään tiettyä, niin antaa tulla vaan mitä tulee!

Jos maalaisi postikortteja työkseen niin sitten olisi ehkä jo paineitakin, kun voi olla että sitten pitäisi olla jotain tiettyjä aiheita ja joka kuvan pitäisi olla hyvin viimeistelty. Mutta voisi sekin olla aika mukavaa, olla postikorttimaalari. Pitäisi kyllä ostaa tarkempia siveltimiä sitten.. Taidanpa mennä maalaamaan muutaman kortin lisää.

Snæfellsjökull oli meille ystävällinen

Näin unta että Snæfellsjökull oli ensimmäisessä kuvassa jonka latasin tänne, ja jos taikavuori tulee uniin ei minulla ole mitään sitä vastaan että tottelen. Niinpä tuossa yläpuolella se nyt hymyilee auringossa ystävällisenä. Kyllä meitä onnisti, kun meidät niin ystävällisesti otettiin vastaan! Ylhäälläkään, niin ylhäällä mihin tietä pitkin pääsi, ei ollut edes tuulenvirettä, ihan tyyntä ja aurinkoista. Teimme lumienkelit tuulen aiemmin kasaamaan nietokseen.

Viimeksi Islanti pääsi kotiinpalattuani maalauksiinikin, tällä kertaa maalaustarvikkeet ovat mukaan pakattavien listalla. Nämä kuvat siis muistoja parin vuoden takaa, niitä katsellessa jännitys tiivistyy mukavasti, sillä kuukauden päästä minun pitäisi olla taas jo Islannissa ja tutustumassa seuraavan puolen vuoden kotipaikkaani ja työympäristööni Hestheimariin.