Viimeksi olin HIHS:issä, niin kuin silloin sanottiin, joskus 90-luvulla. Kummisetäni rekkakuski Alwin oli saanut Vip-liput ja vei minut sinne. En paljoa muista itse kilpailuista, mutta pönötin tärkeänä kyllä paikallani varmaan lähes koko päivän. Muistan kohdan missä istuin ja miltä areena siitä näytti. Oli hienoa, joskin vähän hävetti kun kummisetä kävi verryttelyalueella kysymässä miksi hevoset vaahtoavat kun ne tulevat radalle. Ei kai semmoisia nyt pidä mennä kyselemään, ajatteli se pieni tyttö, jolle ei kyllä ollut kovin epätavallista hävetä monenlaisissa turhissa yhteyksissä. Minulla oli silloin punavihreäsininen toppatakki, ja se päällä jonotin pyytämään nimikirjoitusta uuteen Chrisse Fagerströmin kirjaan, jonka kummisetä osti minulle. Vähän harmitti kun Chrisse ei tunnistanut minua vaikka olin käynyt ratsastamassa hänen tallillaan Korpilahdella. Myöhemmin jäin se sama takki päällä auton alle Chrissen Tallin kohdalla silloisella nelostiellä juostessani pimeällä bussiin. Sekin hävetti.
Nyt menen taas Horse Showhun. Minulla on päälläni vaalea trenssitakki, ja jalkaan laitoin korolliset saappaat, toivottavasti jaksan tepastella niillä ympäri Helsingin kovia katuja, kumpparit ja muta kun ovat jaloilleni tutumpi ympäristö. Tällä kertaa rautalankatöitäni on myynnissä Horse Shown expoalueella, olen suorittanut hevosalan tutkinnon eikä minua haittaa vaikka seuralaiseni kävisi kyselemässä mitä keneltä vaan. Ehkä tällä kertaa ei tarvitse jännittää niin paljoa ettei jälkikäteen muista juuri mitään. Ja toivottavasti siellä on samppanjabaari, kun kerrankin olen bussilla liikenteessä.
