Hyppäsin parin viikon tauon jälkeen taas pitkästä aikaa satulaan, tai no ainakin kapusin.. notkeus, kepeys ja räjähtävä voima kun eivät ole ihan vahvimpia alueitani. Hauskaa ettei ole niin väliä vaikka taukoa olisi pidempäänkin, pisin tauko ollut varmaan pari vuotta ja silti siellä satulassa oli senkin jälkeen heti sellainen kotoinen olo. Tasapainotila satulassa istuessa tuntuu koko kehossa mukavan nautittavalta, ja varmasti ison lämpimän eläimen läheisyys ja yhteinen energiakenttä vaikuttavat myös jollakin mystisellä tavalla, joka ei kyllä varmaan oikeasti ole yhtään erikoista eikä mystistä vaan hyvinkin luonnollista.
Oli kiva tuuleton pikkupakkanen ja ponin vauhtia ei yhtään haitannut että oli vähän silmäkulma vielä mustana toissa viikkoisen karkureissun jäljiltä.. ehkä päinvastoin vauhtia olisi riittänyt vähän enemmänkin kuin tarpeeksi! Palattiin kuitenkin taas kerran ehjinä takaisin tallille, jossa piti tietenkin ihastella jo kovasti loikkimista harjoittelevia kilejä ja pahnoihin piiloutuvia pupuvauvoja ja kaikkia muitakin elukoita, joten kotiin tullessa oli ihana sytyttää puuhellaan tuli ja lämmitellä viluisia sormia ja varpaita samalla kun kahvi porisi pannussa. Taustalla soi blues kun mies harjoitteli ohjelmistoaan ja kissa kehräsi sylissä, aika ihanan idyllistä!
Kaikesta lehmien ja ponien paimentamisesta ja tallikissan kanssa painimisesta väsähtänyt pieni koirakin vaikutti tyytyväiseltä päästessään vaihteeksi kotiin päiväunille. Esimerkiksi puolivuotiaan pyreneiden paimenkoiran kanssa leikkiminen kun ei ole ihan kevyttä hommaa noin pienelle, siinä saa olla tarkkana ettei saa kovasti jättitassusta tai muuten jää alle. Mutta yllyttää pitää silti toista leikkimään... Ja hienostihan Hifi kyllä taas pärjäsi kaikkien elukoiden kanssa.
