Yöttömän yön värit

Ei tästä ole montaa vuorokautta siihen kun aurinko laskee pitkän tauon jälkeen. Yhdeltä yöllä kun pääsin töistä väriloisto oli upea Äkäslompolon yllä. Tuli kaamoksen värit mieleen, silloin ne vain näkyvät keskipäivällä.

Kesäpäivän touhuja

Maalari maalasi taloa, vaikka oli kyllä pelkkää punaista. Illan tullen hän menee sitten katsomaan että kuinkas vaaleanpunainen vuohi hänellä onkaan.. Maali oli kyllä jo ihan kuivaa kun vuohet pääsivät takaisin kotiinsa, mutta punamaalista voi kai hiukan irrota silti väriä, varsinkin jos siihen hinkkaa valkoista turkkiaan. Hyvä että tuli nyt kuitenkin ainakin yksi täysin sateeton päivä niin sai maalattua, ja vuohelahan sopii nyt sitten hienosti pihapiiriin, se näyttää siltä kuin se aina olisi ollut punainen.

Yrttimaallani on tällä hetkellä myös hieman punaista ja se näyttää varsin ihanalta kun siellä kukkivat sekä väriminttu että päivänkakkara jota en raaskinut kitkeä. Sitä kyllä voisi opetella käyttämäänkin, sillä huussin seinältä löytyvän vanhan yrttikalenterin mukaan se mm. auttaa kouristuksiin ja parantaa keskittymiskykyä. Ehkä joku on ihan tarkoituksella istuttanut niitä tuohon, kasvoihan vieressä valmiiksi ruohosipulikin. Taidanpa kerätä heti muutaman kukan kuivamaan syksyn teehetkiä varten!

Vuohen vuosihan se taitaa olla..

No niin, nyt meillä sitten on vuohia! Tuntuu vähän hassulta olla yhtäkkiä vuohien omistaja. Ne ovat kovin seurallisia otuksia ja tulisivat varmaan mukaan vaikka sisälle jos pääsisivät, ja koska ne eivät ennestään olleet tottuneet narussa olemiseen, olen katsonut niiden perään ja pitänyt niille seuraa lähes joka päivä niiden laiduntaessa ulkona tarhasta sään salliessa. Ihan mukavaa vaihtelua istua ja lukea kirjaa kaikenlaisten rakennushommien sijaan, joita kyllä vieläkin riittäisi.. Narujen selvittelyähän siinä kyllä välillä joutuu kesken lukemisen sitten tekemään. Tarhan aitaa piti vähän parantaa myös kun nämähän löysivät tietenkin yhden kohdan josta pääsivät läpi! Eivät ne mihinkään onneksi lähteneet, kylki kyljessä ihmettelivät kanalaa kun tultiin kyliltä kotiin, ja tulivat sitten meitä vastaan ja menivät ihan kiltisti takaisin tarhaansa. Kai se enemmänkin oli sellainen asia että pakkohan siitä aidasta oli mennä läpi kerta siitä pääsi..

Kanat ottavat ihan tyynesti uusien naapureiden läsnäolon, tässä kuvassa meidän hieno musta kanamme Kukka on muuten uhkaavasti matkalla kohti ruusupenkkiäni, joka on ehdottomasti kielletty kuopimispaikka... Enkä taida huomata mitään koska saan juuri varvaspesun Lyydialta, joka on esiintynyt blogissa ennenkin, tammikuussa aivan vastasyntyneenä Lahja-äidin tissillä! Silloin ei vielä tiedetty että Lyydia muuttaakin meille. Ritari, eli tuo harmaankirjava pieni höpö, sen sijaan oli jotenkin ihan syntymästä asti meille tulossa, ja sen ansiota varmaan on että meille vuohia ylipäänsä tuli. Ritari on pari kuukautta Lyydiaa nuorempi, ja turvautuukin siihen kovasti nyt kun joutui yhtäkkiä äidistä eroon. Hieman harmillista on ettei kummallekaan vuohelle taida tulla sarvia, kun luultavasti ne olisivat jo alkaneet kasvaa, mutta toisaalta ehkä hyväkin, Hifi pieni villakoira kun sai Lahjalta pari kertaa sarvilla kyytiä kun jahtasi sen pikkuisia.. Hifin mielestä pikkuvuohet ovat ihania ja se pussailee niitä nenälle.

Lyydia ihmettelee Hifin tuomaa lelua, miettii varmaan että on tuolla kumma ruokavalio... Hifi vie lelua kanoillekin, mutta eivät nekään ymmärrä mitä sillä pitäisi tehdä.

Kolme pientä vuohta?