Temppeli 89

Ihmeen samanlaisena kuin Shikokussa on säilynyt temppelikulttuuri syrjäisellä Kerkonkoskellakin, vaikka Japanista ei kovin usein sinne pyhiinvaeltajia näinä aikoina eksykään. Temppelin muinaisesta historiasta ja perustamisesta kannattaa kysellä tarkemmin Tohtori Rajalalta, jolla tuntui olevan tietoa noista kaukaisista tapahtumista sekä niistä salatuista vaikutteista joita japanilainen kulttuuri on jättänyt tänne pohjolaan.

Tutut viitat opastivat meidät perille ja ensimmäisenä saimme käydä puhdistautumassa pyhällä vedellä, käsienpesupaikka oli hyvin samanlainen kuin Japanissakin. Onsen sen sijaan oli hieman viileämpi kuin mihin Japanissa totuimme, mutta illan pimetessä lämpöä löytyi kuitenkin saunan lauteilta, tämä oli ehkä selkeimmin havaittava suomalainen vivahde-ero.

 

kirsikkakoivu, jos tämä risteymä saadaan lisääntymään niin biologitkin varmasti kiinnostuvat temppelistä 89!

Patsaille oli puettu tuttuun tapaan liinoja ja hattuja.

Pyhän ravun köynnös.

Ruokailu oli erittäin hieno tapahtuma, temppelin pää, Pyhä Ekku, aloitti ruokahetken kohottamalla sake-maljan, ja ennen syömään ryhtymistä otettiin japanilaiseen tapaan paljon valokuvia joka suunnasta, ja kyllähän kaunista kattausta kelpasi kuvata! Korkeimmalle kohosi temppelin emäntä Pyhä Manta, jota ei tässä vaiheessa vielä ampiaiset kiusanneet. Tarjoilussa ilmeni myös joitakin paikallisia vivahteita kuten leipäjuusto ja tuoreet herneet.

 

Pääsin myös tutustumaan Tee se itse -sushiin, joka oli sinänsä mieluinen kokemus, että valmiit sushipalat ovat mielestäni usein liian suuria suuhun tungettavaksi, joten tässä kokoon sai vaikuttaa itse. Taittelussani oli tosin vielä parantamisen varaa, sillä lopputulos muistutti nyssykkää ohjeistetun Star Wars -aluksen sijaan.

Ruokailuamme valvoi pyhä Muumi. Mielenkiintoista olisi tutkia Tove Janssonin kytköksiä Kerkonkoskelle, onko muumien alkuperä sittenkin johdettavissa Japaniin?

Ruokailun jälkeen oli vuorossa valasbongaus, ja samalla veneretkellä pääsin myös ihailemaan upeita kiviä, jotka olin halunnut nähdä lähempää heti kun näin maiseman rannasta saavuttuamme.

Ihme kyllä tiukkaan ohjelmaan mahtui myös vapaata seurustelua, temppelin interiööriin ja rakennusmateriaaleihin tutustumista, ja illan pimetessä vielä saunottiin ennen kuin illan viimeisenä ohjelmanumerona käytiin myöhään yöhön läpi muistoja vuosi sitten tehdyltä temppeliretkeltä. Kiitos temppeli 89!

 

Ruosteisen kuun temppelistä sai myös tuttuun tapaan leiman kirjaan.

Japanin jälkinäytös

Nyt kun aikaerosta toipuminenkin on ohi on hyvä tehdä vielä viimeinen japaniaiheinen julkaisu, ihan jo siksikin että saa vielä viimeisinä päivinä Nagoyassa otetut kuvatkin julkaistua. Mitä japanista jäi käteen?

-Temppelivaellus. Jos joskus eksyn uudestaan Japaniin niin haluaisin käydä hakemassa temppelikirjaani lisää leimoja. Uskontoon suhtautuminen vaikuti rennolta. Tuntui että saimme ihan yhtä lailla kiertää reittiä vaikka olimmekin ulkomaalaisia turisteja, ei ketään tuntunut kiinnostavan kuinka tosissaan olemme tai kuinka paljon tiedämme buddhalaisuudesta. Ja itsekinhän sotkevat sekaan shintolaisuutta jo ihan varmuuden vuoksi, todella monissa temppeleissä oli myös shintolainen alttari ja portteja. Saa nähdä nyt sitten olivatko pyhimyksen kuulolla kun toiveita esitimme. Lyydian tissit ainakin voivat hyvin (Rukouksia ja toiveita).

-Japanilainen aamiainen. Jos et ole heti aamutuimaan kovin innostunut kylmistä tofutyyppisistä tai oikeastaan pesusienimaisista kökkäreistä ja raa'ahkoista kananmunista riisiin sotkettuna niin kannattaa ehkä jättää japanilainen aamiainen väliin. Misokeitto oli kyllä ihan mukavaa aamusyötävää, mutta kahvistakaan ei sitten ole mitään takeita!

-Muumivuoret. Maisema oli jotenkin niin herttaista, metsän peitossa olevat kumpuilevat vuoret olivat ihan kuin muumilaaksosta. Ja miten niin jyrkillä rinteillä voi kasvaa niin tiheä metsä?

-Japanilainen hässäkkä. Moni asia oli kovasti automatisoitua mutta ei välttämättä kovin sujuvaa. Esimerkiksi yhtäkkiä joku juna-aseman portti saattoikin toimi eri logiikalla kuin muut ilman mitään ohjeistusta, joka vaati tietenkin jatkuvasti useamman kappaleen henkilökuntaa selvittelemään tilannetta, tietenkin uniformuissa ja koppalakeissa. Ravintolassa automaateista tilattiin usein ruoka ja vietiin lappu kassalle jota vastaan sai sitten annoksen, joka tietenkin oli ihan kätevää. Paitsi että välillä pitikin silti osata myös kertoa mitä ottaa, kun automaatissa oli samalla napilla tosi monta eri annosta. Ja piti sitten tietenkin konsultoida myös henkilökuntaa että mites tämä nyt sitten menee. Hämärää. Kaikenlaiseen tiskeillä asioimiseen ja lippujen ostoon, hotellikirjautumiseen niin pois päin kannattaa Japanissa aina varata aikaa, yleensä se ei ole niin vain yksinkertaista ja useamman henkilön kanssa joutuu asioimaan. Hässäkkä selkeästikin myös tarttuu, nepalilainen ravintoloitsija oli ihan yhtä hässäkässä kuin alkuperäisolennot.

-Kylmät nuudelit. Ei jatkoon. Tosin minulle kerrottiin että ne voivat olla herkullisia. Saas nähdä.

-Kitschiä! Niin kuin nyt vaikka nuo kuvissa näkyvät Pika Pika -kioskin juomat, ihan mahtavia. Aika kalliita olivat, ja kioski ei myynyt ilmeisesti mitään muuta. Siistiä!

-Kimonot ja aamutakit. Kimonoja löytyy aivan uskomattoman ihanilla kuoseilla joka värissä ja materiaalissa, edullisestikin. Mutta kovin isokokoinen ei kannata olla jos haluaa että ylettävät ympäri. Hotellien aamutakeistakin minulla kunnolla kiinni menivät vain ne jotka eivät olleet kimonomallisia. Lisänä mainittakoon vielä tohvelit. Jos joku on tohveli-ihmisiä niin Japaniin kannattaa lähteä ostoksille tyhjän matkalaukun kanssa, valikoimaa riittää!

-Suurkaupungit. Viimeiset päivä Japanissa oltiin tosiaan Nagoyassa, joka oli osakalaisten mielestä ihan maaseutua. Olivat väärässä. Nagoyassa oli myös kaikkein eniten hässäköitä, alkaen Osakan juna-asemalta jossa Nagoyan junien lähtölaitureille pääsy tosiaan toimikin sitten vähän eri tavalla.

Kōya-san

Kierrettyämme pyhiinvaelluspätkämme oli vuorossa vierailu Kōya-sanin päätemppeliin. Sinne mentiin junalla josta oli hienot maisemat metsien peittämille jyrkille rinteille, jännittävällä rinnejunalla, ja lopuksi vielä bussilla.

Temppelillä ei saanut kuvata, joten kuvani ovat ikivanhojen mäntyjen lomasta, ihanan varjoisan kävelymatkan varrelta. Perillä temppelillä oli aika paljon ihmisiä, ja nuorena murtuneelle nilkalleni tapahtui siellä joku aika kivulias prosessi, jonka seurauksia ollaan tässä mielenkiinnolla katseltu kraniosakraaliterapiakoulussa, joten en jaksanut viipyä siellä kauaa. Mutta jo matka temppelille metsässä, joka oli jo temppelin aluetta, oli kovin virkistävä. Kävelin hiljaksiin ja katselin, otin aika paljon kuvia. Isot männyt olivat haastavia, kuvissa ei meinaa millään näkyä kuinka valtavia ne olivatkaan, vaikka joissain kuvissa onkin ihmisiä mittatikkuina.

Mutta siis se mitä oikeastaan halusin sanoa on että oli hieno paikka ja voimakas kokemus.