Norjaa ilmettelemässä

Äitini kävi kylässä meillä täällä Lapissa ja päätimme sitten käydä vielä vähän pohjoisemmassa, Jäämerta katsomassa. Maisemat olivat niin upeita kuin odotimmekin, kallioseinämiä, vesiputouksia ja meren siniset, ehkä vuonojen pakahduttavuus vielä pääsi yllättämäänkin. Altassa yövyimme oikein mukavasti mökissä leirintäalueella, mitä nyt aamu viideltä naapurissa autoa pakkaavat ja ovea paukuttelevat naapurit hiukan häiritsivät yöunia. Ensimmäiset nähtävyydet matkan varrella olivat hienoja vesiputouksia.

Pikefossen Kautokeinosta pohjoiseen.

Ennen Altaan laskeutumista.

 Altaan saavuttiin todella ahtaan ja jyrkän rotkotien kautta, melkein vähän pelotti siellä kallioiden välissä. Mutta pääsimme alas Jäämeren rantaan!

Jäämeren vesi tuntui yllättävän lämpöiseltä, niin kuin koko ilmastokin oikeastaan. Hienoja kiviä oli tavattoman paljon...

 

 Yöpyminen oli varattu Alta River Campingistä, sijainti oli kätevä ja ihan siisti paikka kaiken kaikkiaan, koiran sai ottaa mukaan, ovenkahvat vähän irtoilivat käteen tosin!

Leirintäalue joen puolelta

Japaniinialainen origamikahvi toimi täydellisesti tahinipurkin eli matkakahvipurkkini kanssa. Miten ne onkin osanneet mitoittaa näin hyvin?

Varmuuden vuoksi käytiin vielä keräämässä ja ihailemassa vähän lisää kiviä Alta-joen rannalla ennen matkan jatkamista

 

 Automatka Altasta länteen vuonoja pitkin oli jatkuvaa maisematietä aika monia tunneleita lukuunottamatta. Etenkin Naavuonoon (Kvænangen) laskeutuminen oli jyrkkä ja kiemurainen ja sieltä ulos kiivettiin korkealle.

 

 

Kakkutauko Storslettissa

Kaivuono (Kåfjord) oli viimeinen vuonon pohjukka jossa käytiin ennen Suomea kohti kääntymistä, nimensä epäilyksestä huolimatta se oli niin vuonomainen kuin voi olla, kapea ja jyrkkäreunainen.

Yykeränperästä (Skibotn) käännyttiin sisämaahan kotia kohti. Ennen Suomen rajaa kartassa luki vielä että "vesiputous". Löydettiinkin se vaikka mitään kylttiä pysähtymispaikalle ei ollut, mutta putouksia oli useampia ja osa näkyi tielle. Varoituskylttiä ei ehkä olisi tarvittu, ei tehnyt mieli mennä kahlaamaan..

 

 

Joku muukin oli askarrellut kivien parissa..

Suomen puolella jätettiin Saanalle kiipeäminen kuitenkin toiseen kertaan kun mahakin oli niin täynnä Kilpisjärven retkeilykeskuksella syödyn buffet-päivällisen jälkeen, mutta pysähdyttiin sentään vähän ihailemaan sitä kauempaa. Ensi kesänä sitten..

Asioita joista pidän

Olen joskus aiemminkin koonnut tänne kuvia joissa ei saa olla eläimiä eikä ihmisiä kun minut oli facebookissa haastettu johonkin tällaiseen kuvasarja-asiaan, ja kun taas on käynyt niin, tehdään uudestaan! Tällä kertaahan aihe on oikein tärkeä suorastaan, asioista tykkääminen lisää elämänlaatua, näin uskon. Tässä siis kymmenen asiaa joista pidän:

Vesi. Myös ranta ja uiminen,
mutta ehkä ne menevät samaan..

Sinisinä kaukana siintävät kukkulat. Se että näkee kauas.

Mutta tässä on kyllä kaksi asiaa, aamukahvi ja muumikirjat, lukeminen yleensäkin. 

Kakut!

Postikortit, saadut ja lähetetyt.

Hienot kivet.

Värit ja maalaaminen.

Lumi.

Uunileivät. Ja hyvä ruoka ylipäätään. 

Temppeli 89

Ihmeen samanlaisena kuin Shikokussa on säilynyt temppelikulttuuri syrjäisellä Kerkonkoskellakin, vaikka Japanista ei kovin usein sinne pyhiinvaeltajia näinä aikoina eksykään. Temppelin muinaisesta historiasta ja perustamisesta kannattaa kysellä tarkemmin Tohtori Rajalalta, jolla tuntui olevan tietoa noista kaukaisista tapahtumista sekä niistä salatuista vaikutteista joita japanilainen kulttuuri on jättänyt tänne pohjolaan.

Tutut viitat opastivat meidät perille ja ensimmäisenä saimme käydä puhdistautumassa pyhällä vedellä, käsienpesupaikka oli hyvin samanlainen kuin Japanissakin. Onsen sen sijaan oli hieman viileämpi kuin mihin Japanissa totuimme, mutta illan pimetessä lämpöä löytyi kuitenkin saunan lauteilta, tämä oli ehkä selkeimmin havaittava suomalainen vivahde-ero.

 

kirsikkakoivu, jos tämä risteymä saadaan lisääntymään niin biologitkin varmasti kiinnostuvat temppelistä 89!

Patsaille oli puettu tuttuun tapaan liinoja ja hattuja.

Pyhän ravun köynnös.

Ruokailu oli erittäin hieno tapahtuma, temppelin pää, Pyhä Ekku, aloitti ruokahetken kohottamalla sake-maljan, ja ennen syömään ryhtymistä otettiin japanilaiseen tapaan paljon valokuvia joka suunnasta, ja kyllähän kaunista kattausta kelpasi kuvata! Korkeimmalle kohosi temppelin emäntä Pyhä Manta, jota ei tässä vaiheessa vielä ampiaiset kiusanneet. Tarjoilussa ilmeni myös joitakin paikallisia vivahteita kuten leipäjuusto ja tuoreet herneet.

 

Pääsin myös tutustumaan Tee se itse -sushiin, joka oli sinänsä mieluinen kokemus, että valmiit sushipalat ovat mielestäni usein liian suuria suuhun tungettavaksi, joten tässä kokoon sai vaikuttaa itse. Taittelussani oli tosin vielä parantamisen varaa, sillä lopputulos muistutti nyssykkää ohjeistetun Star Wars -aluksen sijaan.

Ruokailuamme valvoi pyhä Muumi. Mielenkiintoista olisi tutkia Tove Janssonin kytköksiä Kerkonkoskelle, onko muumien alkuperä sittenkin johdettavissa Japaniin?

Ruokailun jälkeen oli vuorossa valasbongaus, ja samalla veneretkellä pääsin myös ihailemaan upeita kiviä, jotka olin halunnut nähdä lähempää heti kun näin maiseman rannasta saavuttuamme.

Ihme kyllä tiukkaan ohjelmaan mahtui myös vapaata seurustelua, temppelin interiööriin ja rakennusmateriaaleihin tutustumista, ja illan pimetessä vielä saunottiin ennen kuin illan viimeisenä ohjelmanumerona käytiin myöhään yöhön läpi muistoja vuosi sitten tehdyltä temppeliretkeltä. Kiitos temppeli 89!

 

Ruosteisen kuun temppelistä sai myös tuttuun tapaan leiman kirjaan.