Kierrettyämme pyhiinvaelluspätkämme oli vuorossa vierailu Kōya-sanin päätemppeliin. Sinne mentiin junalla josta oli hienot maisemat metsien peittämille jyrkille rinteille, jännittävällä rinnejunalla, ja lopuksi vielä bussilla.
Temppelillä ei saanut kuvata, joten kuvani ovat ikivanhojen mäntyjen lomasta, ihanan varjoisan kävelymatkan varrelta. Perillä temppelillä oli aika paljon ihmisiä, ja nuorena murtuneelle nilkalleni tapahtui siellä joku aika kivulias prosessi, jonka seurauksia ollaan tässä mielenkiinnolla katseltu kraniosakraaliterapiakoulussa, joten en jaksanut viipyä siellä kauaa. Mutta jo matka temppelille metsässä, joka oli jo temppelin aluetta, oli kovin virkistävä. Kävelin hiljaksiin ja katselin, otin aika paljon kuvia. Isot männyt olivat haastavia, kuvissa ei meinaa millään näkyä kuinka valtavia ne olivatkaan, vaikka joissain kuvissa onkin ihmisiä mittatikkuina.
Mutta siis se mitä oikeastaan halusin sanoa on että oli hieno paikka ja voimakas kokemus.
