Pieni retki Pallakselle

Tervetuloa Pallakselle!

Aika paljon oli väkeä paikalla.

Liikuntarajoitteiset porot voivat parkkeerata tähän. Aika monella tuntui olevan ainakin siestan mittainen rajoittuneisuus...

Vähän kiivettiin ylöspäin vilkuilemaan maisemia.

En ole ennen käynyt Pallaksella, ne ovat olleet mielessäni vain rivi sinisiä tuntureita taivaanrannassa, nyt koitin kartasta hahmottaa kaikki kerot paikoilleen.

Tuo sinisyys horisontissa on kyllä parasta!

Löysimme myös Pallasjärven rannalta punaisen hiekan autiotuvan ja pääsin heittämään viimein talviturkin. Aika hienoissa maisemissa!

Lämmin päivä pilvistä huolimatta, ja aurinko kuitenkin pilkisteli. Vesikään ei ollut aivan tajuttoman kylmää.

On se aika punaista, Punainen hiekka. Hifikin kävi urheasti uimassa mutta enimmäkseen tärisi sen jälkeen Ekin sylissä rannalla.

Oi että tätä sinistä maisemaa!

Evästauolla nautittiin viimeiset Japanista tuomani origamikahvit ja väinönputkella maustettuja eväsleipiä.

Jos nyt oikein hahmotin niin eväspaikalta aukeni näkymä vielä lumiseen Pyhäkuruun jonka takana kohoaa Pallaksen korkein huippu Taivaskero yli 800 metrin korkeuteen.

Lempeästi tuulessa huojuvia luhtavilloja, näyttäisi ainakin olevan monta kukkaa samassa.

Lähdepuroihmeitä

Nyt kun olen osallistunut alkukesän ajan  luonnontuotekoulutukseen on tullut käytyä tavallista useammin läheisellä lähteellä, siellä kun kasvaa kerättävää, mesiangervoa ja väinönputkea, ja matkalta Äkäsjoen rannoilta voi kerätä mustikanlehtiä.

Äkäsjokea seuraillessa jossain kohti jo miettii, että koskakohan se puro oikein tulee vastaan, törmää ensin majavien työmaahan ja saa kiivetä kaadettujen puiden yli, ja sitten putkahtaakin yhtäkkiä alas notkoon. Lähteestä alkavan puron laidoilla kasvusto on rehevää ja runsasta, kontrasti ympäröivään metsään on melkoinen. Vihreys melkein sokaisee.

"Jos asuisin tässä vieressä niin hengaisin aina täällä", sanoi serkku.

...No niin minäkin mielelläni tekisin, mutta ehkä ihan noin vaan ei tule poikettua kun ajomatka on kuitenkin jonkinmoinen. Mutta ihana paikka aina käydä, joka kerta! Muinaisten ihmisten uskomus toisella puolella ylösalaisin elävästä saivokansastakaan ei tunnu tavattomalta kun paikkaa katselee.

Kukas, huipulle ja takakautta takaisin

Otettiin eväät mukaan ja lähdettiin iltapäivästä Navettagallerialta kipuamaan Kukas-tunturin huipulle. Sää vaihteli koko reissun ajan, välillä aurinko paahtoi, välillä se meni pilveen ja kylmä tuuli puhalsi, huipulla jopa niin että eväätkin meinasivat lentää naapuritunturiin. Ei toisaalta sitten harmittanut niin paljon huipun lepotuolien kohdalla että ei ollut olutta mukana, kun tuuli puhalsi niin että tuntui että pää lähtee irti. Kohdattiin matkalla ylös myös vihainen metso. Takaisin tultiin takakautta pidempää reittiä, kumpuileva polku oli notkoista tulvinut jonkin verran.

Kuerlinkat, kevätkohinaa!

Aikamoinen pauhu! Silta Kuerjoen yli vetelee viimeisiään ja sille johtava tiekin oli sortunut. Emme menneet yli vaan pysyimme vasemmalla rannalla, vähän täytyi valita ylempiä polkuja kun vesi oli niin korkealla. Alemman putouksen alle päästyämme aurinkokin pilkahti esiin, muuten on satanut melkein koko päivän.