Toiset ottaa aurinkoa pakkaspäivänä

Yli 10 astetta pakkasta. Valkeat tammat syöpöttelemässä, pikkupojat auringonotossa silmiä siristellen, Toto ja sen ensirakkaus, ihana Welsh Part Bred -tamma Hampi kylki kyljessä! Vielä auringon laskiessakin oli niin kiva sää että kotopuolessa käytiin kävelyllä, varsinkin pieni villakoira nautti metsälenkistä täysin rinnoin.

Oli niin hyvää ruokaa että ryhdyin saman tien ruokablogistiksi

Jämäkulhollinen eilistä hyvää perunamuussia odottaa jääkaapissa. Kaupassa käynti tuntuu ylivoimaiselta. Parasta siis ajaa suoraan kotiin! Onneksi 2017 oli erinomainen suppilovahverovuosi, ja pakastimessa on valmiita annospussillisia paistettuja sieniä. Ja tiesin kyllä jättäessäni kauppareissun väliin että jääkaapissa on jämät Pecorino Romano -juustosta. Siitä se lähti.

Peruna paistokaiset:

Kulhollinen eilistä perunamuussia
3 munaa Oriniemestä Jaanan kanoilta
Pieni tilkka aamulla lypsettyä Aronia-lehmän maitoa
Vähän raastettua Pecorino Romanoa
Voita paistamiseen

Tomaattinen sienikastike:

Punasipuli
Keltaisen paprikan jämät
Paistettuja suppilovahveroita pieni pussillinen
Purkki Mutti-tomaattimurskaa
Pari ripausta ruususuolaa
Ripaus rouhittua mustapippuria
Tilkka sitruunamehua
Voita ja kylmäpuristettua oliiviöljyä paistamiseen

Jugurttikastike:

Yksi pieni ja yksi iso valkosipulin kynsi
Kourallinen tuoretta persiljaa
Loraus kylmäpuristettua oliiviöljyä
Pari tilkkaa sitruunamehua
Sopiva ripaus ruususuolaa
2/3 purkillista Valion luomua turkkilaista jugurttia tässä tapauksessa mutta mikä tahansa muukin vastaava käy aivan yhtä hyvin

Pilko sipuli ja laita paistumaan voihin ja oliiviöjyyn, lisää hetken päästä melko isoiksi pilkottu paprikan jämä ja sitten sienet. Anna muhia hetki, laita sekaan tomaattimurska ja lisää suola ja pippuri, anna muhia lisää kunnes on sopivan paksua eikä enää olemukseltaan vetistä. Kastikkeen muhiessa pilko valkosipulit. Paras olisi murskata ne palaset sitten esimerkiksi lusikalla suolan kanssa, mutta koska minua laiskotti laitoin ne oliiviöljyyn ja sitruunamehuun odottelemaan hetkeksi sen suolan sekä pieneksi silputun persiljan kanssa. Sillä välin sekoitin perunamuussiin munat, maitotilkan ja juustoraasteen ja aloin paistaa n. 1,5 cm paksuja kakkusia voissa melko kuumalla pannulla. Jossain sopivassa välissä kannattaa lisätä jugurtti suolanesteessä lilluviin valkosipuleihin ja sitruunamehu sienisoosiin, jotta molemmat kastikkeet ovat valmiita kun on aika ryhtyä syömään.

Tarjoiluehdotus: Käy sittenkin siellä kaupassa ja osta joku salaattilehtinen että saat annoksesta hiukan houkuttelevamman näköisen. Tai säästä nyt edes pikkuisen sitä persiljaa. Ja osta parempi kamera, tai laita ainakin valot päälle.

Kissa-Kasimirin äiti ja pikkuponit eli eräänlainen jännityskertomus

Tämän kissan saa ovelasti salakuljetettua tarhaan koska se keikkuu olkapäillä muutenkin koko ajan..

Älkäätten huoliko sillä tällä tarinalla on melko onnellinen loppu, vaikka se jännittävä onkin. Kissa-Kasimirin äiti on nimittäin aika rohkea ja sosiaalinen katti, ja Toto, meidän urhea suomenhevosvarsamme, oli tallissa aivan kauhuissaan kun tämä kissa yhtäkkiä ponkaisi sen nenän eteen karsinan reunalle. Sitten kun ponikaveri oli mukana kissaa uskalsi katsella vähän lähemminkin, mutta vähän piti vielä pompata karkuun kun kissa hyppäsi alas ruokintakipon reunalta. Epäilyttävä tapaus. Armas sen sijaan ei niin välittänyt vaikka sai kissalta vähän pusuja ja tassun täppäyksiäkin. Toton mielestä kissa oli vähemmän pelottava kun se katsoi pois päin.

Tammamammat ja pikkupojat

Toton ja Armaksen uusi lauma on varsin tammavaltainen, Armas on ainoa ruuna ja Toton lisäksi löytyy kaksi muuta kesällistä orivarsaa. Toinen niistä, shetlanninponi Carlos, asuu jo Toton ja Armaksen kanssa samassa pihatossa, muuhun laumaan voi tutustua vasta aidan yli.

Carlos on hyvin tomera ja utelias

Carloksen äiti on Toton ja Armaksen mielestä aika pelottava. Ja kun Rosita sanoi että kaikki ruoat kuuluvat sille, myös 20m päässä olevat, pojat uskoivat mukisematta. 

Friisiläinen Dora, oikein hieno tamma.

Mimma tykkää lähteä lenkille. Ja syödä. Suomenhevonen.

Welsh part bred Hampi.

Hampin nenä.

Arabiristeytys Lola. Johtaja-tamma.

FWB-tamma ja pilkkupyllyinen varsansa.

Ekin mielestä varsa näyttää okapilta. Johtuu ehkä pilkuista ja epäluuloisesta ilmeestä, tämä pikku okapi kun on hyvin arka. Armas on kyllä sen mielestä ihana, ja sitä voi vähän purra aidan yli.

Toton ja Armaksen korkeusvertailu. Huhhuh.

Parasta Prahaa

Prahassa vietetty pitkä viikonloppu oli tunnelmaltaan lämmin mutta säiden puolesta aika harmaa ja kolea. Sateiden välillä saatiin pieni aurinkoinen hetki joen rannalla, suuret vedet ovat vaan aina niin kiehtovia, ja jokirannassa pääsi joissain kohti ihan lähelle Vltavaa, aivan viereen.  Melkein liian jännittävä on tuollainen laidaton laita. Vähän hämmensi kun jotkut antoivat lasten olla joutsenien seassa niitä ruokkimassa, ihan reunan lähellä. Nämä vaikuttivat kyllä varsin rauhallisilta ja kesyitä linnuilta maineeseensa nähden, mutta ovathan ne aika isoja kuitenkin, ja kuka niistä tietää! Jokivalliin sidotut veneet taas näyttivät pieniltä ja heppoisilta suureen jokeen ja massiivisiin siltoihin nähden. Olisinkohan uskaltautunut soutelemaan?

 

Helsinki International Horse Show

Viimeksi olin HIHS:issä, niin kuin silloin sanottiin, joskus 90-luvulla. Kummisetäni rekkakuski Alwin oli saanut Vip-liput ja vei minut sinne. En paljoa muista itse kilpailuista, mutta pönötin tärkeänä kyllä paikallani varmaan lähes koko päivän. Muistan kohdan missä istuin ja miltä areena siitä näytti. Oli hienoa, joskin vähän hävetti kun kummisetä kävi verryttelyalueella kysymässä miksi hevoset vaahtoavat kun ne tulevat radalle. Ei kai semmoisia nyt pidä mennä kyselemään, ajatteli se pieni tyttö, jolle ei kyllä ollut kovin epätavallista hävetä monenlaisissa turhissa yhteyksissä. Minulla oli silloin punavihreäsininen toppatakki, ja se päällä jonotin pyytämään nimikirjoitusta uuteen Chrisse Fagerströmin kirjaan, jonka kummisetä osti minulle. Vähän harmitti kun Chrisse ei tunnistanut minua vaikka olin käynyt ratsastamassa hänen tallillaan Korpilahdella. Myöhemmin jäin se sama takki päällä auton alle Chrissen Tallin kohdalla silloisella nelostiellä juostessani pimeällä bussiin. Sekin hävetti.

Nyt menen taas Horse Showhun. Minulla on päälläni vaalea trenssitakki, ja jalkaan laitoin korolliset saappaat, toivottavasti jaksan tepastella niillä ympäri Helsingin kovia katuja, kumpparit ja muta kun ovat jaloilleni tutumpi ympäristö. Tällä kertaa rautalankatöitäni on myynnissä Horse Shown expoalueella, olen suorittanut hevosalan tutkinnon eikä minua haittaa vaikka seuralaiseni kävisi kyselemässä mitä keneltä vaan. Ehkä tällä kertaa ei tarvitse jännittää niin paljoa ettei jälkikäteen muista juuri mitään. Ja toivottavasti siellä on samppanjabaari, kun kerrankin olen bussilla liikenteessä.

Totolla kolme kuukautta täynnä tänään

Sataa, sataa ja vieläkin sataa. Koko päivän on hämärää ja pimeää. Musta varsa heikosti valaistussa tallissa. Mutta merkkipäiväkuvia ne ovat nämäkin. Hieno varsa se on, teidän täytyy nyt vaan uskoa kun sanon!