Rodos, vanha kaupunki

Rodoksen vanhakaupunki onkin aikamoinen linnoitus! Moninkertaiset muurit ympäröivät valtavaa pienten katujen ja aukioiden sokkeloa. Jos vanhaan kaupunkiin tulee ostoskatujen tai sataman puolelta, kulkeutuu hiukan leveämpiä väyliä pitkin joissa turisteille myydään monenlaista matkamuistoa ja päätyy helposti esimerkiksi kuuluisalle ritarien kadulle. Mutta jos tulee sisään takakautta, ei ole mitään selkeitä väyliä eikä maamerkkeä, kapeilla kujilla suunnistus vaatii muistia, vasen, oikea, oikea.. Paljon suljettuja ovia molemmin puolin, osa näyttää siltä että niiden takana on asuntoja, jossain mainostetaan hostelliakin. Sitten yhtäkkiä saattaa olla avoin ovi, josta tupsahtaakin melko isolle aukiolle, terasseja, kitaristi soittaa lempeästi hittibiisejä traditionaaliseen tyyliin. Aika pysähtyy, se siellä käy.

Vallihaudoissa ei kuulemma koskaan ole ollut vettä, kertoi matkakumppanini, jolla oli matkaopas mukana.

 

Samainen matkaopas kehotti kiinnittämään huomiota vaakunoihin, joista voisi kuulemma päätellä kaupungin historian vaiheita..

Ritarikatu laskee jyrkästi satamaan. Ovien pielissä oli vaakunoita.

Söpöillä pienillä kivillä kivetyt kadut.

Muurisokkelossa ei näy missään kovin pitkälle, paitsi ylöspäin.

Suljettuja ovia. Minkäköhänlainen kiinteistö on myynnissä?

Janoisen paratiisi kivilabyrintin keskellä. Miksei Suomesta saa yksisarvisolutta?

 

Ehkä jonkinlainen myymälä on tässä joskus avoinna, vai joku tuolien kokous muuten vaan?

Kissoja oli paljon, ohimenevän turistiryhmän opas sanoi olevansa niille katellinen kun niillä on niin kissanpäivät tuolla asustella! Moskeija löydettiin, mutta tiukoista vasen-oikea-muistisäännöistä huolimatta kuulemma kaunis ja vaikeasti löydettävä synagoga jäi bongaamatta.

Siinä seisoi jonkun moottoripyörä. Otin Ekille kuvan.

 

Sieltä se pilkistää muurinraosta, meri!

Sumussa huipulla

Pääsin Lapin reissulla käymään Ylläksen huipulla, mutta se ehti verhoutua sumuun ennen kuin pääsimme sinne, joten ylhäällä ei nähnyt juuri mitään. Vähän alempana rinteessä maisemat olivat kuitenkin upeita!

Temppeli 89

Ihmeen samanlaisena kuin Shikokussa on säilynyt temppelikulttuuri syrjäisellä Kerkonkoskellakin, vaikka Japanista ei kovin usein sinne pyhiinvaeltajia näinä aikoina eksykään. Temppelin muinaisesta historiasta ja perustamisesta kannattaa kysellä tarkemmin Tohtori Rajalalta, jolla tuntui olevan tietoa noista kaukaisista tapahtumista sekä niistä salatuista vaikutteista joita japanilainen kulttuuri on jättänyt tänne pohjolaan.

Tutut viitat opastivat meidät perille ja ensimmäisenä saimme käydä puhdistautumassa pyhällä vedellä, käsienpesupaikka oli hyvin samanlainen kuin Japanissakin. Onsen sen sijaan oli hieman viileämpi kuin mihin Japanissa totuimme, mutta illan pimetessä lämpöä löytyi kuitenkin saunan lauteilta, tämä oli ehkä selkeimmin havaittava suomalainen vivahde-ero.

 

kirsikkakoivu, jos tämä risteymä saadaan lisääntymään niin biologitkin varmasti kiinnostuvat temppelistä 89!

Patsaille oli puettu tuttuun tapaan liinoja ja hattuja.

Pyhän ravun köynnös.

Ruokailu oli erittäin hieno tapahtuma, temppelin pää, Pyhä Ekku, aloitti ruokahetken kohottamalla sake-maljan, ja ennen syömään ryhtymistä otettiin japanilaiseen tapaan paljon valokuvia joka suunnasta, ja kyllähän kaunista kattausta kelpasi kuvata! Korkeimmalle kohosi temppelin emäntä Pyhä Manta, jota ei tässä vaiheessa vielä ampiaiset kiusanneet. Tarjoilussa ilmeni myös joitakin paikallisia vivahteita kuten leipäjuusto ja tuoreet herneet.

 

Pääsin myös tutustumaan Tee se itse -sushiin, joka oli sinänsä mieluinen kokemus, että valmiit sushipalat ovat mielestäni usein liian suuria suuhun tungettavaksi, joten tässä kokoon sai vaikuttaa itse. Taittelussani oli tosin vielä parantamisen varaa, sillä lopputulos muistutti nyssykkää ohjeistetun Star Wars -aluksen sijaan.

Ruokailuamme valvoi pyhä Muumi. Mielenkiintoista olisi tutkia Tove Janssonin kytköksiä Kerkonkoskelle, onko muumien alkuperä sittenkin johdettavissa Japaniin?

Ruokailun jälkeen oli vuorossa valasbongaus, ja samalla veneretkellä pääsin myös ihailemaan upeita kiviä, jotka olin halunnut nähdä lähempää heti kun näin maiseman rannasta saavuttuamme.

Ihme kyllä tiukkaan ohjelmaan mahtui myös vapaata seurustelua, temppelin interiööriin ja rakennusmateriaaleihin tutustumista, ja illan pimetessä vielä saunottiin ennen kuin illan viimeisenä ohjelmanumerona käytiin myöhään yöhön läpi muistoja vuosi sitten tehdyltä temppeliretkeltä. Kiitos temppeli 89!

 

Ruosteisen kuun temppelistä sai myös tuttuun tapaan leiman kirjaan.

Papu muutti uuteen kotiin

Meidän kahdesta kilistä toinen matkusti uuteen laumaan lypsykutuksi. Alkumatkasta eväät olivat niukat, mutta onneksi pysähdys Mervin luona korjasi tilanteen ja loppumatkasta pienen kutun ei tarvinnut nähdä nälkää! Laumaan Papu solahti melko eleettömästi, hiukan ehkä yllättäin, yleensä kun sillä oli tapana ilmaista mielipiteensä melko kiivaasti. Kyselin vielä kuulumisia myöhemmin ja sain kuulla että Papulla on uusi bestis, toinen pieni kuttukili nimeltä Pusu! Papu ja Pusu kuulostaa melko pätevältä kaksikolta, joten eivätköhän ne jatkossakin pärjäile hyvin!