Poikasia!

 Eilen illalla syntyi kissanpoikasia kaverin kissalle ja varsinkin koska yksi pennuista on tulossa meille niin pitihän niitä käydä heti katsomassa! Ne ovat ihan ihan pieniä ja suloisia ja niin kovia kiemurtamaan.

Samalla kävin vilkaisemassa silkkikanatipuja, jotka sen sijaan ovat jo aika isoja ja tomeria, joskin todella hassuja tupsupäitä. Yhdellä oli niin iso tupsu päässä että tuntui ettei se mitenkään voi nähdä mitään sieltä alta. Siitä oli myös mahdotonta saada sellaista kuvaa josta erottaisi että mikä karvakasa siinä kuvassa oikein on. Muutenkin kuvaaminen oli aika haastavaa, koska tipuset olivat niin uteliaita että tunkivat kiinni kännykkään jolla koitin kuvata, ihme tyyppejä!

Kissanpojat sen sijaan tunkivat kiinni emon kylkeen ja peittyivät sen turkin kätköihin, mutta kyllä sieltä joku pieni häntä ja joku suloinen naama vähän vilahtaa.

Vuohen vuosihan se taitaa olla..

No niin, nyt meillä sitten on vuohia! Tuntuu vähän hassulta olla yhtäkkiä vuohien omistaja. Ne ovat kovin seurallisia otuksia ja tulisivat varmaan mukaan vaikka sisälle jos pääsisivät, ja koska ne eivät ennestään olleet tottuneet narussa olemiseen, olen katsonut niiden perään ja pitänyt niille seuraa lähes joka päivä niiden laiduntaessa ulkona tarhasta sään salliessa. Ihan mukavaa vaihtelua istua ja lukea kirjaa kaikenlaisten rakennushommien sijaan, joita kyllä vieläkin riittäisi.. Narujen selvittelyähän siinä kyllä välillä joutuu kesken lukemisen sitten tekemään. Tarhan aitaa piti vähän parantaa myös kun nämähän löysivät tietenkin yhden kohdan josta pääsivät läpi! Eivät ne mihinkään onneksi lähteneet, kylki kyljessä ihmettelivät kanalaa kun tultiin kyliltä kotiin, ja tulivat sitten meitä vastaan ja menivät ihan kiltisti takaisin tarhaansa. Kai se enemmänkin oli sellainen asia että pakkohan siitä aidasta oli mennä läpi kerta siitä pääsi..

Kanat ottavat ihan tyynesti uusien naapureiden läsnäolon, tässä kuvassa meidän hieno musta kanamme Kukka on muuten uhkaavasti matkalla kohti ruusupenkkiäni, joka on ehdottomasti kielletty kuopimispaikka... Enkä taida huomata mitään koska saan juuri varvaspesun Lyydialta, joka on esiintynyt blogissa ennenkin, tammikuussa aivan vastasyntyneenä Lahja-äidin tissillä! Silloin ei vielä tiedetty että Lyydia muuttaakin meille. Ritari, eli tuo harmaankirjava pieni höpö, sen sijaan oli jotenkin ihan syntymästä asti meille tulossa, ja sen ansiota varmaan on että meille vuohia ylipäänsä tuli. Ritari on pari kuukautta Lyydiaa nuorempi, ja turvautuukin siihen kovasti nyt kun joutui yhtäkkiä äidistä eroon. Hieman harmillista on ettei kummallekaan vuohelle taida tulla sarvia, kun luultavasti ne olisivat jo alkaneet kasvaa, mutta toisaalta ehkä hyväkin, Hifi pieni villakoira kun sai Lahjalta pari kertaa sarvilla kyytiä kun jahtasi sen pikkuisia.. Hifin mielestä pikkuvuohet ovat ihania ja se pussailee niitä nenälle.

Lyydia ihmettelee Hifin tuomaa lelua, miettii varmaan että on tuolla kumma ruokavalio... Hifi vie lelua kanoillekin, mutta eivät nekään ymmärrä mitä sillä pitäisi tehdä.

Kolme pientä vuohta?

Odotetut omenapuun kukkaset

Olen koko kevään odottanut että kukkiihan omenapuuvanhuksemme taas, ja viimeinkin on sen aika! Hitaasti ja viipyillen ovat nuppuset aukeilleet eikä kukinta ole aivan yhtä runsasta kuin viime vuonna, mutta toisaalta jos ei tällä kertaa tulisi kovin kylmä kesken kukinnan niin ehkä saattaisimme saada kuitenkin taas jonkun verran omenoita. Viimeksi tosiaan kesäkuun alun kylmät yöt taisivat viedä osan sadosta, mutta nyt ei kai ainakaan ennusteissa ole sellaisia lupailtu.

Kevät ja kesäkurpitsat

Kesäkurpitsa on aika viehättävä kukkanen, ja kovasti ne jo kurottelevat valoa kohti meidän hämärässä mökissämme. Katsotaan kuinka monta tänä vuonna lähtee oikeasti sitten kasvamaan, toivottavasti en kovin montaa palelluta tai katko tai muuten onnistu tuhoamaan. Viime vuonna meni aika monta, mutta tuli muutama kurpitsakin silti. Oreganokaan ei ole vielä päässyt ulos kun kevät oli kovin kylmä ja ei se kesä oikein ole kunnolla tullutkaan. Kai kylmänkin kevään on pakko jossain kohti kesäksi muuttua? Onneksi ei ole tämän enempää viljeltävää ettei tarvitse kylvöistä huolehtia!

Parahultaisia puutarha-apulaisia

Kai se kevät viimein kunnolla on saapunut, seljan kukat ainakin ovat jo tulollaan ja pionit pilkistelevät. Pioneita ja ruusupenkkiä olen hoitanut ihan itsekseni, mutta mustaherukkapensaiden herättelyyn sain reipasta apua kanasilta. Alustat pöyhittiin ja lannoitettiin, oksat tuettiin, ja viimevuotiset elämänlangat saivat kyytiä, jospa ne tänä vuonna saataisiin yhdessä pidettyä vähän paremmin aisoissa.

Iltapäivällä taivas kirkastui

Tänään oli pitkä päivä ja vielä jatkuu, aamusta heti mentiin "maatalouslomittamaan" kaverin tilalle, siellä rakennettiin myös ankoille uusia olotiloja ja tihkusateessa odoteltiin teurastajaa pukille, jonka elämä sitten päättyikin nopeasti ja siististi.

Sen jälkeen oli vuorossa vähän lautojen purkua vanhasta ladosta, aurinkokin näyttäytyi eikä kaatunut lato niskaan. Illalla vielä karitsojen imetyttämistä tiedossa, kun niiden äiti ei oikein ymmärrä mitä sen pitäisi tehdä ja maitoakin tulee vähän heikosti. Onneksi Lahja-vuohelta sitä riittää niin karitsat saavat sieltä vähän täydennystä!

Ja eläinteema ei ota tästä blogista hälventyäkseen, pakko laittaa vielä yksi kuva hiljattain kuoriutuneista juoksuankan poikasista jotka näin tänään ensimmäistä kertaa!

Kiirettä pitää kanatilallisella

Ei täällä mitään blogia ehdi pitää kun kaikki aika on mennyt kanalan rakentamiseen! Sitäpaitsi ennen sitä varsinaista rakentamista oli kaikki se pitkällinen ajatustyö, puhumattakaan siitä että aviomies piti saada uskomaan että minun kanalanrakennussuunnitelmani ei tarkoita sitä että hänen täytyy rakentaa kanala.

Ajatustyö koostui lähinnä seuraavista aiheista:

-Miten rakentaa kanala mahdollisimman halvalla, eli mielellään suurimmaksi osaksi jo olemassa olevista aineista.

-Miten saada siitä huolimatta kanalasta toimiva ja nätti.

-Mikä on ylipäätään semmoinen koko kanalalle, jonka pystyn vielä toteuttamaan ja joka pysyy hyvin lämpimänä, mutta jossa kanoilla olisi kuitenkin riittävästi tilaa.

-Miten naapurilta kahvipaketilla ostetun kanaverkon pätkän saa riittämään 5-6 neliömetrin kanahäkkiin, jotta kanoilla on tarpeeksi jaloittelutilaa ennen kuin pääsevät ihan vapaiksi kanoiksi.

Ajatustyön päätyttyä sain onneksi kaksi innokasta (?) apulaista kylään, ja niinpä kanalan harjakaisia vietettiin jo samana päivänä kun varsinainen rakennustyö aloitettiin. Nyt kanalassa on jo kolme asukkiakin, kukko Gustav ja kanat Kukka ja Markiisi. Kanalan ulkopintojen viimeistelemättömyys ei näytä kanarouvia haittaavan, koska munia tulee varsin tiuhaan tahtiin. Gustav on kovasti ottanut jo kieuntataidoissa mittaa naapurin moottorisahasta, ja toivottavasti pian saadaan kanala ihan kunnolla esittelyvalmiiksi asti. Kattopellit odottavat tuossa pihalla..